Rakkaudesta lajiin

”Ei voi tietää kun on amatööri”, sanoi jonkun sortin poravasaraa käsissään pitelevä epätoivoinen sisustustaja remppaohjelmassa.

Väärin. Kyllä amatöörin pitää tietää.

Sana amatööri johtuu latinan verbistä amare, rakastaa. Amatööri rakastaa harrastustaan tai toista työtään, jota hän tekee rakkaudesta enemmän kuin palkasta. Ei amatöörin tarvitse olla yhtään huonompi kuin ammattilaisen, ero tekemisessä on muualla. Amatööri saa valita mitä tekee, ammattilainen tekee mitä palkan eteen vaaditaan.

Olen valokuvannut noin kuuden vanhasta. En ole kuitenkaan valokuvannut juuri mitään työkseni. Työni ovat olleet aina jossain muualla: teatteritekniikassa, Nokian matkapuhelimissa, sosiaalialan yrittäjyydessä. Pääosalla tämän sivuston kuvista ei ole mitään kaupallisia julkaisuoikeuksia, vaan ne on kuvattu ihan omaksi iloksi. Myös julkaisu täällä on tehty ihan vaan omaksi ja sinunkin iloksesi.

Nyt tämä amatööri miettii mitä tekisi tällä valokuvauksen saralla seuraavaksi. Haluan kuvata enemmän. Haluan kuvata paremmin. Haluan kuvata itselle ja muille merkityksellisemmin.

Nyt lähdin Lapin Yliopistoon opiskelemaan. Ryhmä on mielenkiintoinen, opetusohjelma on kiinnostava ja haastava.

Yhtenä ensimmäisistä tavoitteistani on kasata portfolio. Haaste on yllättävän vaikea, sillä en oikeastaan edes tiedä mitä olen kuvannut kaikki nämä vuodet. Muutaman kuvan poimiminen tälle sivustolle oli jo haaste sinänsä. Ensimmäisenä tehtävänäni siis selvitän mitä olen kuvannut eniten ja missä parhaat kuvani lymyävät. On aika sukeltaa kymmenien vuosien arkistoihin, digitaalisiin sekä ihan konkreettisiin negatiivikansioihin ja paperivedoskasoihin.

Portfolion kokoamisen ohella aion kirjoittaa kuvaamisesta. Tekstejä syntynee niin valokuvauksen teknisestä kuin ilmaisullisestakin puolesta, ja käytännön kuvausasioista tässä ajassa. Yksityisyyden sekä tekijänoikeuksien rajoittamassa maailmassa on monta mutkaa matkassa kun ottaa kameralaukun mukaansa.

En vielä tiedä mihin tämä tie vie. Tervetuloa mukaan matkalle!